Korsuorkesterin Imatran jäähyväiskonsertti on jo loppuunmyyty
Maineikas Korsuorkesteri on lopettamassa keikkailun ja ryhmä tekeekin tällä hetkellä jäähyväiskiertuetta huvipaikoilla ympäri maata. Haikeita tunnelmia on ollut monilla keikkapaikoilla, kun viimeisiä iltoja on soitettu.
- ”Viime viikonvaihteessa oli keikka Lempäälässä; Nurmen lavalla pidettiin oikein nostalgiset kesätanssit. Sillä lavalla on sellainen mahtava 50-luvun tunnelma ja tanssiporukkaa paikka täynnä. Sunnuntaina oli puolestaan esiintyminen tupaten täydellä Maaningan Kasinolla. Kaiholla sitä jättää jäähyväiset tälläisille tanssimestoille”, miettii orkesterin liideri Pepe Kovanen.
Orkesterin jäsenillä on ollut varsin tapahtumarikas kevät ja kesän alkuun saatiin ulos myös uusi pitkäsoitto Ohi on -tuplaCD. Jäähyväisvuoden suurimmat huipentumat koetaan lokakuussa Ohi on -konserttisalikiertueella, jonka lipunmyynti aukesi keväällä. Vaikka aamukammassa on vielä paljon jäljellä ja syksykin tuntuu kaukaiselta, on Imatran Kultturitalo Virran konsertti jo loppuunmyyty. Suuren kysynnän vuoksi on nyt avattu uusi konsertti Imatralle 9. lokakuuta.
- ”Kuten jo arvattiinkin, niin lipunmyynti lähti tosin hyvin liikkeelle. Koska tanssi- ja konserttiyleisö haluaa nähdä ja kuulla Korsuorkesterin vielä konserttitaloilla, kun tehdään ryhmän viimeistä kiertuetta”, kommentoi Ohi on -kiertueen konserttivastaava Tea Nurmi.
Konserttikiertueella mukana;
Pepe Kovanen, kitara ja laulu
Markku Juoksukangas, basso
Jarmo Peippo, rummut
Ami Varjotie, laulu
Kalevi Hautamäki, hanuri ja koskettimet
sekä vuonna 1999 Korsuorkesterista pois jäänyt solisti Pekka Hartonen ja kiertueen käsikirjoittaja isäntä Pertti Keihäs.
Lisäksi Imatran konsertissa ovat mukana Korsuorkesterin alkuperäisjäsenet Erkki Luumi ja Pasi Suikkanen.
la 6.10. Pori, Promenadikeskus
su 7.10. Turku, Konserttitalo
ma 8.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
pe 12.10. Kuopio, Musiikkikeskus
la 13.10. Joensuu, Carelia-sali
su 14.10. Mikkeli, Mikaeli
ma 15.10. Kuusankoski, Kuusankoskitalo, Kuusaasali
ti 16.10. Imatra, Kulttuuritalo Virta - LOPPUUNMYYTY!
*** SUUREN KYSYNNÄN VUOKSI toinen konsertti Imatralle;
ti 9.10. Imatra, Kulttuuritalo, Virta ***
Konsertit alkavat klo 19. Liput 25,- ja ryhmäalella (min. 10 hlöä) 23,-
Jäähyväiskiertueen keikkoja näet tästä
Syksyn konserttikiertue: www.auraviihde.fi/ohion
Kenttäpostia voit lukea tästä
Tulossa
- Jessica Wolff: Renegade 24.5.
- Lomamatka 70 -luvulle 31.5.
- Summerheat 2013 31.5.
- Intiaanikesä 5 14.6.
- Kuninkaantie 14.6.
- Iskelmä 15 14.6.
- Karim Z. Yskowicz : Olen somelainen 14.6.
- Poju : Spada handuun
- Hyvät pahat ja rumat
Tapahtumat
Uutiset
- 1 of 16
- ››
